18.2.2012
Täytyyhän sitä saada blokiin yksi postaus tällekin vuodelle. On se vaan kumma, kun kilpailurintamalla on hiljaisempaa ja pitäisi olla aikaa kirjoitella ja tilailla kuvia, niin jää se vähäkin tekemättä. No se tuleva vuosi pitäisi olla aktiivisempi, niin toivottavasti sama laulu ei ole taas ensi vuonna. Admin pyrkii samaan sivuille muutakin aineistoa kuin uutiset, joten ensi vuonna paremmalla onnella.
16.2.2011
Tämä bloki ei todellakaan ole ollut kovin aktiivisessa käytössä. Ehkä se johtuu siitäkin, että viime vuosi meni kilpailurintamalla hieman rauhallisemmissa merkeissä. Saipahan Admin päivitettyä muutaman kuvan molemmille Petreille ja varastossa on vielä aika joukko kuvia odottamassa julkaisua. Pakko vaan todeta, että työt haittaa harrastuksia ja siten nytkin tuli päivitettyä kuvat, joista oli valmiit nettitason kuvat vesileimalla. Ei tarvinnut liikoja yrittää. Silti kuvat yli vuoden koneella. Taidampa saman tien tilata kaverilta kuvat edellisestä kisasta.
30.3.2010
Talvikausi meni sitten kalustoa rakennellessa ja Seve heitti muutaman keikan, että pysyy tuntuma. Saaliina oli molemmista keskeytys, joten niistäkään ei paljon kerrottavaa.
29.10.2009
Kuulumisia ei ole näköjään kauheasti päivitetty. Tämä johtuu siitä, että asioista on niin helppo kertoa noissa uutisissa. Sivujen tilanteesta sen verran, että kuvia on tällä hetkellä varastossa aika iso määrä, jotka pitäisi päivittää sivuille. Valitettavasti adminin kotikone on tällä hetkellä kaput ja skannatut kuvat ovat siellä "varmassa" tallessa ja kunnollinen kuvankäsittelyohjelma siellä samassa paikassa. Pitäisköhän mennä käymään ostamassa hieman uuta konerautaa kotiin, että homma alkaisi taas sujua.
Kiitoksia taas huollolle olleille, kuvia lähettäineille ja kaikille muillekin mukana olleille. Päivitämme ensi vuoden suunnitelmat, kunhan saamme ne ensin itsellemme selviksi.
25.3.2009
Talvikausi on takana ja kesää kovasti odotetaan. Odotettavissa sivuilla lähiaikoina on kuvasadetta, kun molemmat kuljettajat ovat kaivaneet arkistojaan vanhojen kisakuvien osalta. Edessä on vielä skannaus ja kuvien siirtäminen sivuille. Muutenkin kuvia tullaan lisäämään talven koitoksista. Päivittelin englanninkielisille sivuille hieman perusdataa, että sieltä löytyisi edes jotakin tietoa. Golfiin on rakenteilla uusi kone kesän kisoja varten ja toivotaan että sitä kautta saadaan sijoitukset nostettua ylöspäin. Kiitoksia kaikille kuvia lähettäneille ja muillekin apua tarjonneille. Erityiskiitos huoltomiehille, jotka ovat jatkaneet touhuta kanssamme ja tietenkin kotijoukoille.
3.2.2009
Tunturi on takana ja seuraavat kisat odottavat jo ensiviikolla. Vihdoin saimme päivitettyä hieman tarkemmat tarinat kisoista. Tunturista voisi aina melkein kirjoittaa vaikka kirjan, mutta nyt tuli vain pienoisnovelli;-0 Kuvia päivitellään sivuille lähipäivinä.
22.1.2009
Nuotitus on takana. Pienen hakemisen jälkeen nuotti alkoi syntymään vanhaan malliin. Edellisen kerran Iso-Pete on ajanut 2006 Lahden Historic EM:stä nuotista. Nuotin tekeminen on kuin polkupyörällä ajo, joten helposti se taas piirtyivät paperille.
Keli Rovaniemellä on talvisempi, kuin alkuviikosta, mutta mitään radikaalia muutosta ei ole vieläkään tapahtunut. Lämpötila jopa taisi tänään käydä nollan tienoilla eli legendaariset tunturipakkaset ovat tipotiessään.
Nuotituksen ohessa on hieman harrastettu kuntoilua, esim kiivetty Ounasvaaran hyppyrimäen rinne ylös (rappusia pitkin) ja huoltomiehet suunnistivat tänään laskettelemaan muutamaksi tunniksi.
Tavoitteena kisassa on maaliinpääsy ja tietenkin luokkavoitto. Tunturi on ensimmäinen kilpailu kauden 2009 Historic-nuottisarjasta, joten siinäkin suhteessa kilpailu on tärkeä.
Kiitoksia Orimattilasta kuvia lähettäneille ja päivittelemme niitä, kun pääsemme täältä takaisin etelään.
18.1.2009
Tiimi on saatu raahattua Rovaniemelle ja Orimattilan pettymys pyyhitty pois. Täällä ei ole lunta ihan niin paljon kuin oletimme, mutta valkoista on kuitenkin kauttaaltaan. Innolla odotamme huomista nuotituspäivää. Auto on saatu jo talliin, jossa se odottelee viikonlopun koitosta.
Tulomatkalla Rovaniemelle olemme aktiivisesti katsoneet Kummeleita, joten fiilikset ovat sen mukaiset...Kyllä lähtee...Bensaa menee ja mummoja tulee...
Mika Häkkisen kanssa saapui paikalle myös F-cupin b-junnujen ennakkosuosikki...
8.1.2009
Webmeisterinkin on herännyt uniltaan, kun kilpailukausi on jo ovella. Talleissa ei ole nukuttu, eikä nukuta lähimpien viikkojen aikanakaan. Onnellisesti voi sanoa, että tällä hetkellä on sentään edes jonkinlainen talvi, vaikka ei täällä etelässä pääse kyllä lumin runsaudella kehumaan. Jos kuitenkin vertaa pariin edelliseen tammikuun alkuun, niin nyt on TALVI!
Reilu viikko aikaa kun kausi lopullisesti meidän osalta pärähtää käyntiin, kun Pikku Pete ja Seve starttaavat Orimattila-rallissa numerolla 133. Mukana on mukavasta lähes 200 autoa, joten tiedossa on kunnon kapinat.
Orimattilasta kun on selvitty, niin seuraavana aamuna karavaani lähtee matkaamaan kohti Rovaniemeä ja maanantaina Iso Pete ja Seve aloittavat Tunturin nuotittamisen. Pohjoisissa on sääkartan mukaan 40 senttiä lunta, joten siellä ainakin on talviset olosuhteet odottamassa.
Molempia autoja on käyty tiivisti läpi edellisten kilpailuiden jälkeen. Golfista on vielä vaihdelaatikko osina, mutta onhan tässä viikko aikaa. Datsunin osalta kävi sitten kuitenkin niin, että vanha ZN-44 päätettiin siistiä ja käydä tekniikka läpi. Samalla saatiin paikalleen kauan kaivattu 5-vaihteiten laatikko, joten pitäisi voiman myös siirtyä oikealla tavalla tiehen.
Ei kun kaikille hyvää vuoden alkua ja päivityksen jää on nyt taas murrettu, joten seuraavia juttuja odotellessa.
PS: Se piti vielä laittaa, että kerrankin oltiin jossakin ensimmäisenä, sillä olimme ensimmäisenä ilmoittautuneet Tunturi-ralliin. Tässä välissä alkoi näyttämään jo siltä, että olemme myös ensimmäiset, jotka peruvat kisan, mutta vika ei ollutkaan niin tramaattinen, kuin ensiksi luultiin.
19.9.2008
No Heinolassa meni miten meni ja ei siitä sen enempää. Raporttikin siitä värkättiin , vaikka ei siinä paljon kerrottavaa olekkaan. Urjalaan kuitenkin lähdemme, josko nyt päästäisiin hieman pidemmälle.
Iso Pete ei sitten ilmoittautunut Rantaralliin, sillä kaikki osia ei vieläkään olla saatu. Päätimme keskittyä rakentamaan uutta Dassea loppuun ensi kautta varten, sillä vuodenvaihde on edessä taas yllättävän nopeasti. Kun saamme "Evo 2":sen projektin selvästi eteenpäin, niin laitetaan taas uusia kuvia ja tarinaa näytille.
11.9.2008 Taas olisi kisat edessä ja Golf saatu kuntoon edellisen kisan rasituksesta. Pikku Petellä on edessä on ns kotikisa eli jos vanhat merkit paikkansa pitävät vaikeuksia on tiedossa. Pakkohan se on joskus Heinolassakin onnistua. Vauhti alkaa olla oikeansuuntaista, joten tavoite on olla lopputuloksissa 15 sakissa. Porin ajat jo sellaista lupailivat, joten lauantaina illasta olemme taas viisaampia. Seven osalta kyseessä on juhlakilpailu, sillä nyt edessä on 50 kisastartti 2001 alkaneella "kartturin-uralla".
Ison Peten osallistuminen Rantaralliin on vielä harkinnassa. Isoin este on se, ettei meillä vieläkään ole kaikkia tarvittavia osia, mutta ensi maanantaina on viimeistään tehtävä ratkaisu lähdemmekö testaamaan nykyistä tulostasoa sarjan kisaan Datsunilla.
26.8.2008
Taas on tilastoja päivitelty sekä kilpailukalenteria. Kuvia ja ek-kohtaisia raportteja yritetään päivittää lähipäivinä. Kisoista sen verran että Iso-Pete ei aja tällä tietoa aiemmin suunniteltuja sprinttejä vaan suuntaamme Datsunilla aina niin haastaville Naantalin teille Historic Rally Trophyn kauden päätöskilpailuun. Alustavaa kilpailukalenteria on jo ensi vuodelle mietitty, mutta siihen palaamme myöhemmin. Jos teillä on näyttäviä kuvia meistä, niin palautteen kautta vain viestiä tulemaan.
4.6.2008
Virkistetään hieman tätäkin tiedotusformaattia, jonka luonne ehkä hieman muuttuu, kun etusivuilla on luettavissa tärkeimmistä asioista uutiset, mutta täällä on enemmän sellaista tausta asiaa tai muuta pohdiskelua tai huhuja jne. Aika näyttää.
Sivut on nyt loppujen lopuksi saatu taas lähes täydelliseen muotoon. Tänään päivitettiin rästiin jääneet kisaraportit, joten jatkossa taas olisi toiveita, että niitä tulisi heti miten kisojen jälkeen.
Varsinaisina kuulumisina kerrottakoon, ettei Iso Pete ota osaa seuraavaan Historic Sprint sarjan osakilpailuun kesäkuussa, koska korjattu vetoakselin tumppi ei ehdi valmistua kisaan mennessä. Varsinaisia ralleja Iso Pete ei ilmeisesti aja, joten kilpailut rajoittuvat loppuvuonna sprinteihin. Seve on saanut lepäillä kartturinhommista, mutta Keski Uusimaa Sm-rallissa hän istahtaa Joni Pajun kyytiin f-ryhmän Astran kyytiin.
8.3.2008
Kun ei onnistu, niin ei onnistu. Nyt kun oli kunnon talvikeli, niin eikös auton veto loppunut ykkösen lähtöviivalle. Valot sammui ja kytkin ylös ja se oli siinä. Yhteys moottorin ja pyörien välistä oli kadonnut, joten eihän siinä mikään auttanut. Taisi siinä muutama ärräpää päästä ihan vahingossa. Edessä olisi ollut legendaarinen Savon erikoiskoe, mutta se jäi tuleviin kilpailuihin.
Erityiskiitokset erittäin mukavalle lähdön kohdalla asuvalle pariskunnalle, jotka tarjosivat kahvit ja purtavaa. Ja heti olimme paremmalla tuulella. Siis hyvä ruoka, parempi mieli pitää paikkansa.
Kyllä se koettelee, mutta ei hylkää eli ei kun kohti uusia seikkailuja, mutta vasta kesäkelillä.
7.3.2008
Aikaa edellisistä kuulumisista on vierähtänyt, mutta asiat ovat edenneet julkisivun alla kovaa vauhtia. Tarkemmissa tutkimisessa Golfista löytyi yhtä jos toistakin, mikä selitti auton vaikeaa ajettavuutta, mutta uskomme löytäneemme niihin ratkaisut, joten tulevana viikonloppuna on odotettavissa huomattavasti parempi kilpailu meidän osalta. Viime lauantaina autoa käytiin testaamassa Evolla, jolloin löysimme vielä muutaman muutettavan kohdan ja samalla kuljettaja sai autoon paremman tuntuman. Ainakin vielä vaikuttaa sille, että pääsemme suht talvisissa oloissa kilpailemaan. Laihian jälkeen oli sellainen tunne, ettei Waltikassa välttämättä ajeta, mutta on taas kerran kiva huomata olleensa väärässä. Siis Petri ja Seve starttaavat Waltikassa numerolla 103.
Ison Petrin (Pimiä:) selkä on jo huomattavasti paremmassa kunnossa ja katseet on siirretty jo tulevaan kesään, mutta miksi hän on tutkinut asvalttirenkaiden hintoja!
Ja ilolla olemme panneet merkille sen että punainen Anglia on Arto Malisen käsissä palannut takaisin rallipoluille ja saavutti Häijäässä neljännen sijan omassa luokassaan. Tsemppiä Artolle!
8.2.2008
Huomenna olisi taas totuuden aika. Auto on saatu kuntoon ja samalla koneeseen hieman lisää paukkuja, joten kaikki vaikuttaa hyvältä. Tänään matkustellaan hieman lähemmäksi Laihiaa, jotta ollaan kilpailuaamuna reippaita ja täynnä kilpailutahtoa. Talvi ei vain tänä vuonna tulevan kunnolla, vaikka välillä pakkasta onkin ja lunta sataa.
3.2.2008
Valitettavasti Jämsän hienoja teitä ei päästy ajamaan kuin yhden erikoiskokeen verran. Toisaalta tällä yhdellä pätkällä ehti sattua yhtä jos toista. Alku lähti Jyrkiltä hyvin liikkeelle ja autokunta tuntui etenevän hyvää vauhtia kohti erikoiskokeen loppua. Tilanteeseen tuli ensimmäinen mutta, mutta vasemmalle kääntyvän mutkan jälkeen sisäpuolella oli auton perä tiellä, eikä kukaan ollut ehtinyt varoittamaan. Vauhtia oli ja päin ei voi ajaa, joten vasemmalta penkan kautta ohi. Auto oli jo matkalla takaisin tielle, niin sieltä löytyi kivi tai vastaava. Kauhea rahina alkoi, mutta matkaa kuitenkin jatkettiin. Seuraavassa risteyksessä oli ehkä liikaa vauhtia ja auto ei kunnolla enää kääntynyt, joten penkka kutsui. Nostohommissa meni sitten vielä muutama minuutti, jonka jälkeen köröteltiin maaliin.
Aika oli mitä oli ja tarkistuksen jälkeen tehtiin päätös kilpailun keskeyttämisestä, koska auraus oli pielessä, renkas otti kiinni koriin, eikä kääntynyt kunnolla. Sen verran jäi hampaankoloon, että Seve ja Jyrki tullaan tulevaisuudessa löytämään samasta autosta, kunhan vain aikataulut saadaan sopimaan yhteen. Jyrkin vauhti ja toiminta olivat ajettuihin kilometreihin nähden hyvällä alulla, joten jatkossa on lupa odottaa parempia tuloksia.
Seuraavaksi startataan Laihialla taas teamin omin voimin, kun Patjas taluttaa Golfin viivalle pohjanmaan haastaville teille. Toivottavasti saadaan kunnon pakkasia viikolla, että pääsisimme ajamaan kunnon talvirallia. Auto on vielä hieman vaiheessa, mutta onhan tässä kuitenkin aikaa ennen kuin matka Laihialle alkaa.
26.1.2008
Nyt olisi kisa takana ja Tunturi valloitettu. Fiilikset kisan maalissa olivat kohdallaan ja ilta kului kosteissa merkeissä. Lapin kipinä on kohdallaan ja ensi vuonna olisi tarkoitus taas startata Rovaniemellä. Lisä tarinaa voitte lukea PukMu:n sivuilta uutisten kohdalta.
Tulevana viikonloppuna Seve siis starttaa Jyrki Piiran kyytiin Jämsässä.
21.1.2008
Sevellä ja Jakella on nuotitusta ensimmäinen päivä takana. 2006 Tunturin nuoteista pystyttiin käyttämään yhden pätkän nuottia ja siihenkin oli lisätty pieni lenkki. Tunnelmat ovat kuitenkin korkealla ja edelleen päällimmäinen tavoite on päästä maaliin.
Sevelle tarjottiin tänään taas mahdollisuutta istua kyytiin ja arvatenkin hän tarttui tilaisuuteen. Jämsän ralliin kisaan 2.2 Seve starttaa Jyrki Piiran kyytiin. Autona on BMW M3 ja kyseessä on kuljettajan toinen kilpailu.
19.1.2008
Sitä olisi sitten ensimmäinen kilpailu tänä vuonna startattu (by Patjas/Eskola). Siis se taitaa olla paras ilmaisu, koska yhtä ek:ta pidemmälle emme sitten enää päässeetkään. Kilpailun reitti olisi varmasti ollut hieno varsinkin, jos olisi ollut kunnon talvi. Nythän kilpailun erikoiskokeita jouduttiin perumaan ja ilmeisesti muutenkin muuttamaan. Konerikki lannisti meidät tällä kertaa, mutta uutta matoa koukkuun ja menoksi. Hieman tarkemman raportin voi lukea taas raportti-sivuilta.
Sevelle ei toipumisaikaa kisasta juurikaan jäänyt, sillä edessä on odotettu Rovaniemen matka. Reittiin tutustuminen aloitetaan maanantaina ja perjantaina on sitten itse kilpailu. Autoa käskee tällä kertaa Jarkko Lehtinen (PukMU), joka ilmeisesti on ajanut edellisen kilpailun Hanki-rallissa 1983(?) eli aikaa on vierähtänyt 25 vuotta. Tavoitteena on saavuttaa maali ja nauttia legendaarisesta kilpailusta jossa varmasti on LUNTA. Autona on VW Polo 16V 1.4 ja lähtönumerona 144. Sen verran aikaa Jaken edellisestä kisasta on, että joudumme ajamaan a-junnuissa, joten lauantaina on edessä katselureissu. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Ison Peten selkäkin on paranemaan päin eli nyt vain odotellaan toipumisen edistymistä ja tietoa, että on license to drive.
29.12.2007
Ei sitten Riihimäelle ilmoittauduttu, kun tuli sellainen olo, ettei auto taida millään valmistua ajoissa. Kiireellä ei tule kuin niitä ja silleen, joten tehdään "rauhassa" kuntoon ja toivottavasti pääsemme hieman testaamaan ennen ensimmäistä kisaa.
Seve on käynyt keskusteluja lähtemisestä Tunturi-ralliin, mutta muutama asia on vielä kesken. Kuljettaja on A-junnu, mutta edellisesta kisasta aikaa taitaa olla 25 vuotta eli tiedossa on mielenkiintoinen kilpailu, mutta siitä enemmän sitten kaikki faktat on tiedossa.
Vaikka emme Riihimäellä ole ajamassa, niin Seve ja Teemu ovat töissä ilmeisesti viimeisellä erikoiskokeella.
16.12.2007
Uusi Golf rakentuu kovaa vauhtia, mutta kaikesta huolimatta Riihimäelle tulee kiire. Auto on maalissa ja muiden osien kiinnittäminen on jo hyvässä vauhdissa.
Edellinen Golf (keltainen) saikin mahdollisuuden ennen eläkkeelle/varalle siirtymistä paistatella julkisuudessa oikein valtakunnanmediassa, kun Vauhdin Maailma testasi halpoja kilpa-autoja numerossa 13/2007. Autoa testasi Juuso Pykälistö, joka muuten tykkäsi autosta, mutta lukon toiminta ei häntä juurikaan miellyttänyt. Testi oli ns varaslähtö teamin laajenemiseen, kun Iso-Pete oli paikalla esittelemässä autoa ja Kirsi Patjas sai mahdollisuuden nauttia Juuson kyydistä.
Nyt vain kaikille hyvää joulun odotusta ja ensi vuonna olemme taas täydessä touhussa mukana. Seve ei uhoamisesta huolimatta laihtunut luvattua 12 kiloa vuodessa, mutta viitisen kiloa kuitenkin eli suunta on jo ihan oikea.
19.10.2007
Vihdoinkin on aikaa kertoilla hieman liian aikaisin loppuneesta Topfield Rantarallista, joka jäi jo kesken toisella erikoiskokeella. Karin ja Seven kilpailu alkoi kyllä hyvin ja ykkösellä tuloksena oli 13,8 sekunnin luokkapohjat, vaikka kuljettaja ei oikein löytänyt luottoa Cortinan jarruihin. Toista ek:ta ei sitten ehditty ajaa, kuin muutama sata metriä eli sen verran että kunnon vauhtiin pääsi. Sitten tapahtui jotakin odottamatonta ja auton keula nytkähti vasemmalle ja auto ei kunnolla enää kääntynyt oikealle kääntyvään mutkaan vaan ajautui ulos ajaradalta. Vauhtia oli sen verran, että ojassa ollessa auto kiepsahti kertaalleen ympäri jääden pyörilleen, mutta ilman nostajia matkaa ei päästy jatkamaan. Kiitoksia heille. Hieman matkaa vielä yritettiin, mutta sitten todettiin paremmaksi jättää kisa kesken. Ilmeisesti kuljettajan puoleinen eturengas meni hetkessä jarrutuksessa tyhjäksi ja sitten mentiin. No se oli sitten sellainen kilpailu ja ensimmäinen kerta, kun Seve jäi ilman palkintoa Rantarallissa. (Neljättä kertaa mukana). Kaato oli Seven uran toinen (Eka Lammi 2003) ja tästäkään paikasta ei kuvia ei varmasti kellään ole, koska yhtään katsojaa ei tässä mutkassa ollut, vaan kaikki olivat seuraavassa vasurissa. Kapan edellisestä kaadosta oli hieman enemmän aikaa eli 1993. Tsemppiä Kapalle pajoitukseen, että Cortina on taas talvella viivalla.
Kausi alkaa olla lopuillaan ja ensi vuotta ollaan jo mietitty. Petrin osalta melko varmaa on se, ettei häntä nähdä viivalla vielä ainakaan talven aikana, mutta toivottavasti jo kesällä. Ensi vuodesta tulee Petelle kuitenkin välivuosi, joten seuraava suurempi tavoite on Arctic Lappland-ralli 2009!
Mutta jouten ei ole muuten oltu, joten muutoksia on tulossa, mutta niistä kerromme hieman myöhemmin tänä vuonna.
Kauden päättäjäisen vietetään taas perinteisin menoin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
27.9.2007
Loppujen lopuksi paikka Naantalin kilpailuun löytyi ja Seve istuu toiseen kilpailuun Vepsäläisen kyytiin Ford Lotus Cortinaan. Tuloksena Vilppulasta oli toinen sija, joten luokkavoitto on luonnollinen tavoite. Lähtönumero tällä kertaa on 130.
20.9.2007
Vilppularallista tuloksena oli luokan 2 sija ja yk:n 12. Keli oli todella hankala, kun vettä satoi pitkin päivää pitäen tien liukkaana. Pari ensimmäistä pätkää Kapa ja Seve johtivat luokkaa, mutta sitten Männistö Escortin kanssa meni menojaan. Varsinaisesti mitään läheltä piti tilanteita ei ollut, vaikka välillä mentiin leveällä linjalla, mutta se johtui lähinnä kelistä. Ajouran ulkopuolella oli todella liukasta. Tiet olivat taas todella hienoja perinteisiä rallipätkiä.Kiitoksia Kapalle varmasta ja nopeasta kyydistä.
Keikkakartturille löytyi synonyymi Vilppulan katsastuksessa, kun Sevelle kommentoitiin; "Mikä ihmeen mehiläinen susta on tullut, kun hyppäät autosta autoon".
Sevelle oli tarjolla muutama kilpailu, mutta näiden osalta joutui sanomaan ei, koska Lapuan aikaan Sevellä oli sovittu jo muita menoja. Jonkinlaisia keskusteluja Naantalin osalta on ollut, mutta palataan siihen jos, niistä jotakin kehkeytyy.
11.9.2007
Heinolan kilpailu on sitten takana. Valitettavasti edessä oli keskeytys erikoiskoe 3 jälkeen, kun auto sammui kuin saunalyhty at-asemalle. Jo erikoiskokeen alussa oli havaittavissa sinistä savua, mutta varsinaisesti ei tuntunut vaikuttavan ajoon. Vauhti oli selvästi nousujohteista, mutta tällä kertaa Volkkarin moottorin kansipahvi päätti rikkoutua, joten neljä viimeistä ek:ta jäi ajamatta. Kiitoksia Patjaksen Petrille maittavasta kokemuksesta ja totuushan on, että joka kerta ei voi onnistua.
Nyt on katse sitten siirretty jo tulevaan viikonloppuun ja suuntana lauantaina on siis Vilppula, jossa ajetaan Historic Trophyn osakilpailu samaan aikaan nuorten ja naisten kanssa. Tästä syystä Sevellä ja Vepsäläisen Karilla on niinkin iso lähtönumero, kuin 145.
6.9.2007
Jos joku on ihmetellyt miksei punaista Dassea oli näkynyt viivalla viime aikoina niin se johtuu Petrin vihoittelevasta selästä. Tämän vuoden osalta Peten kisat on ajettu. Ajohalut ovat jo kovat, joten kun selkä on saatu kuntoon, niin viivalla ollaan taas entistä innokkaampina.
Seve ja Juki kävivät Lahden Historic Em-rallista hakemassa sen mikä heille kuuluu eli luokkavoiton. Kilpailu sujui hienosti ja luokkavoitto oli marginaaliltaan suhteellisen suuri. Lauantaina Seve joutui hieman hakemaan nuotinluvun rytmitystä, koska Juki halusi nuottia enemmän eteen kuin Pete. Lauantain kaksi viimeistä pätkää tulikin sitten jo todella makeasti ja sijoitus oli yleiskilpailussakin 15, jota voidaan pitää vakioluokan Celicalla varsin hyvänä tuloksena. Sunnuntain lenkki oli nopeampaa ja jouheampaa tietä, joten hieman yk-sijoitus putosi. Toisaalta luokkajohto oli sen verran suuri, ettei kiirettäkään tarvinnut pitää. Sen verran dramatiikkaan kisaan mahtui, että lauantaina osuttiin kaiteeseen ja sunnuntaina pyyhkijät hajosivat juuri sateen alettua. Sunnuntaikin oli ulosajo lähellä, mutta niitä ei lasketa. Kiitoksia Jukille vielä kerran mukavasta kilpailusta, vauhdikkaista ajolinjoista jne. Toivotaan Jukille onnea tuleviin koitoksiin. Jos jollakin sattuu olemaan varsinkin ek 3:lta kaiteeseen osumisesta kuvia, niin laitappa yhteystietosi palautteen kautta.
Nyt kun Pete ei itse pääse viivalle, niin hän on alkanut Seven manageriksi!! Ei nyt sentään, mutta onhan näitä keikkakartturihommia Peten kautta kuitenkin ilmaantunut. Tähän asti Seve päässyt jokaisen kuljettajan kanssa tänä vuonna pokkaamaan (Kaakkoisrallissa huoltomies haki kyllä pytyt, kun kilpailijapari oli vielä saunassa).
Ensi viikonloppuna ajettavaan Neste Jari-Pekka ralliin Seve istuu VW Golfin kyytiin ja kuljettajana toimii Petri Patjas. Kilpailuun startataan numerolla 113 ja koska kyseessä on F-cupin osakilpailu, niin kirittäjistä ei varmasti ole pulaa, joten täysillä saa päästellä, mikäli meinaa menestystä saada.
Kesäkauden toiseen Historic Trophyn kisaan Seve istuu 9 luokan Ford Lotus Cortinaan, jota ohjastaa Kari Vepsäläinen. Luokassa on kaikkiaan 14 kilpailijaa, joten helpolla ei tulla sielläkään pääsemään, vaikka Eerola ei tällä kertaa viivalle ilmesty.
1.8.2007
Ilmoista päätellen todellakin syyskilpailukausi alkaa olla ovella, sillä vettä on taas tullut riittävästi ja vielä myrskyn kanssa. Pienen tauon jälkeen sivuja on päivitelty eli vihdoinkin on saatu muuta kalustoa osio tehtyä ja lisättyä kuvia projekteihin ja myös kuvat Starletin vierailusta vanhoissa kotimaisemissa.
Seve starttaa Lahdessa Koskisen Jukin kanssa numerolla 47 ja samassa luokassa kilpailee pari italialaista Lancia Fulvialla, joten seuraakiin saatiin. Tavoitteet on asetettu korkealle, ettei tarvitse ajella luu ulkona ja soitella poppia. Sen verran Juki ja Seve kävivät nuotitusta testaamassa, että voitiin todeta homman toimivan. Kannustusta on tullut tavalla jos toisellakin, joten kiitos niistä. Petrinkin voi pongata kisasta, mutta tällä kertaa ainoastaan huoltoalueella Vuohion ja Toivosen mekaanikkona.
Vielä sen verran, että Vilppulaan ollaan tällä tietoa kyllä taas lähdössä mukaan normaalilla koostumuksella. Lisäksi Petri on jo käynyt koeistumassa kartturin penkkiä joten syksyn kisoissa Petriä nähdään kuljettajana, että kartturina.
4.7.2007
Kesä on näyttänyt parhaita puoliaan ja syksyn kilpailukausi sen kun lähenee.
Petri ei tällä kertaa starttaa Lahden Historic Em-ralliin, mutta Sevelle löytyi kuitenkin kuljettaja aika nopeasti, kun poisjäännistä päätettiin. Sekä Teijossa että Rocketissa peräkkäisellä numerolla startannut Koskisen Juki haeskeli Lahteen nuotinlukijaa, ja yhteisymmärrys löytyi varsin nopeasti. Autona on siis vakioluokan Toyota Celica ja tunnetusti linjat ovat kohdallaan.
Koska aikaa on ollut niin, vesipuhallettu Datsunin kori on saanut viime kerran jälkeen kaaret ja muutenkin autoa on ehditty rakennella eteenpäin. Tällä hetkellä tavoitteena olisi saada auto viivalle viimeistään ensi vuoden Tunturiralliin.
30.5.2007
Ns. kevätkausi on takanapäin ja nyt odotellaan syyskautta. Sellaiseksi on Suomen rallikuviot menneet, ettei keskikesällä juurikaan ralleja ajeta. Nyt on taas aikaa miettiä tulevaa ja rakennella kalustoa kuntoon seuraaviin mittelöihin. Datsun on ollut myytävänä ja muutama autosta kiinnostunutkin on löytynyt, joten katsotaan tapahtuuko kalustossa muutoksia ennen syksyä.
Seve istui viime viikonloppuna Kaakkoisrallissa Saranevan Matin kartturina. Fiat 147 pelasi moitteettomasti ja lopputuloksena oli luokan 6 sija, joka oikeutti pokaaliin. Ne tosin kävi noutamassa huoltomies, koska kilpailijapari oli vielä saunareissulla palkintojenjaon alkaessa. Reittihän oli varsin vaativa ja b-junioreilta jäi ajamatta peräti 2 ensimmäistä erikoiskoetta. Sade liukasti tiet ja muutamaa otteeseen myös italian ihme pyrki pois tieltä, mutta ilman ulosajoa kilpailusta kuitenkin selvittiin.
15.5.2007
Nyt olisi kesäkausi avattu ja ihan hyvillä fiiliksillä. Sijoitus oli kolmas, mutta kuiva kausi palkintojen suhteen loppui. Edellinen palkintosija oli niinkin kaukaa kuin 2005 Rantarallista. Parannettavaa kyllä jäi, mutta tulevana viikonloppuna on taas mahdollisuus yrittää uutta onnistumista. Teijo Talon tiestö oli kyllä todella hieno lukuunottamatta viimeistä lentokenttäerikoiskoetta. Kisan kulusta voit lukea raporteista.
Kun alkuun on päästy, niin Seve löytyy Kaakkoisralliin ilmoittautuneiden joukossa. Kuljettaja b-juniori Matti Saraneva ja autona Fiat 147.
11.5.2007
Enää yksi yö kesäkauden avaukseen. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja tänään on edessä ainoastaan huoltoauton pakkaaminen ja sitten vain rennolla fiiliksellä huomenna kohti Perniötä. Kaikkea pientä on taas tehty ja toivottavasti se näkyy vauhdissa. Luokassa on lähtijöitä kaikkiaan 10 kappaletta ja mielenkiintoisin nimi lienee Vepsäläinen, joka ei talvikaudella tainnut juurikaan kilpailla. Hänestä saamme hyvän vertailukohdan luokkamme kärkivauhtiin.
Viikko ennen kisaa kävimme hakemassa ajotuntumaa testeistä ja pikku hiljaa se fiilis alkoi sieltä löytymään. (Kuva sieltä)
Ja tavoitteena on tällä kertaa luokkavoitto ja reilu sellainen, sillä onhan mahdollisuus voittaa autotalli. Rakennuslupaa ei olla vielä haettu, mutta paikkaa on jo katseltu. Innokkaita pohjan tekijöitäkin varmaankin löytyy, "kun" hommiin ryhdytään.
Black Rockettiin startataan niinkin isolla numerolla kuin 108 ja kilpakumppaneista ei tälläkään kertaa ole pulaa, joten tiedossa hieno kapina.
2.5.2007
Lähdemme matkaan Teijo-Talo rallissa numerolla 25 ja kaikkiaan 10 autoa luokassa, joten ihan kiva kilpailu tiedossa. Kaikkiaan historic-autoja mukana 40 kappaletta.
Auto on nyt maalattu ja saanut uuden lempinimen karamelli eli näyttää ainakin omasta mielestä hyvältä. Vielä on toista viikkoa aikaa laittaa auto muuten iskuun, joten ei pitäisi olla kiirekkään. Palataan asiaa ensi viikolla kilpailuennakon puitteissa.
20.4.2007
Hieman on vettä virrannut Vantaajoessa sitten viime kirjoituksen. Jostakin syystä Kiuruveden jälkeen on ollut virta vähissä ja sanottava on puuttunut kokonaan. No nyt on taas pinta rikottu ja kesäkausi kolkuttaa jo ovella, joten jatkossa taas tarinaa ja kuulumisia tasaiseen tahtiin. Nyt vihdoin on raportti edellisestä kisasta ja tulihan sitä tarinaa ihmeen paljon.
Talvikausi loppui samalla tavalla kuin alkoikin eli kilpailun siirtämisellä, kun Imatra ajetaan vasta syksyllä.
Koska seuraavaan sarjan kisaan on niin pitkä aika ja autoa ei olla päästy nykykunnossa ajamaan soralla, niin olemme ilmoittautuneet kahteen lähialueen ralliin. Toukokuussa on siis vuorossa Teijo-talo ja Black Rocket-rallit. Nyt ei pitäisi ainakaan loskan haitata menoa...eihän... mutta toisaalta ei näistä keleistä tiedä.
Vaikka sivuilla on ollut hiljaista, niin muuten on asioita tehty aktiivisesti. Auto on purettu ja pohjatyöt meneillään. Hieman tuli viimeksi kiireellä tehtyä, joten jäi jonkin verran toivomisen varaa. Traileri on myös saatu lähes kunnostettua ja olemme olleetkin talven lainakärryn varassa, joten kiitoksia vaan lainaajille.
7.3.2007
Viime viikonlopun etuautotehtävä toimi hienona testinä ja pientä vikaa löytyikin, mutta ne on nyt taas korjattu. Vaikka ajo oli tehtävän mukaan varman päälle menoa, niin siitä huolimatta katsojilta tuli positiivista palautetta. Seve ja Teemu hoitivat ek5 maali-at asemaa Mäntsälässä ilman ongelmia.
Talvikauden päätteeksi päätettiin lähteä vielä ajamaan Imatralle 17.3, kun tuntui silloin ilmoittautuessa kelejä vielä riittävän. No toivottavasti kevät vielä hieman odottelee tulemistaan, niin olisi vielä edes jonkinlainen talviralli tiedossa. Oma luokkamme ainakin tuntuu mieleenkiintoiselta.
Talvikauden viimeinen trophyn osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kiuruvedellä. Kaikki sinne on valmista eli perjantaina lähdetään hyvissä ajoin liikkeelle. Kumma, että näille pitkille matkoille on niin helppo saada huoltomiehiä. Keli on jonkin verran lämminnyt, mutta ei kai se Kiuruvedellä kaikkia teitä vielä sulata. Tavoite on kai näin pienellä lähtijämäärällä luokassa 3 joukkoon. Laitetaan taas veikkausta kehiin.
Luokka 1. Masalin
Luokka 2. Ohrankämmen
Luokka 3. Magnusson
Luokka 4. Kettumäki
Luokka 5. Veikkanen
Luokka 6. Koskinen
Luokka 7. Sakselin
Luokka 8. Velin
Luokka 9. Eerola
Luokka 10. Laaksonen
Luokka 11. Turkki
2.3.2007
Kiuruvedellä lähdemme numerolla 56 eli pikku hiljaa lähestymme Anglian lähtönumeroa. Enemmän olisi saanut kilpailijoita olla, mutta kyllä näilläkin pärjää. Lähtöluettelo
Tulevana viikonloppuna Petri toimii 000-auto Hausjärven rallisprintissä ja on muutenkin mukana järjestelyissä, joten autoon voi tulla tutustumaan välillä tälläisissä maisemissa. Lisäksi Seve ja Teemu ovat mukana Mäntsälän NuNa-Sm rallissa erikoiskokeen järjestelytehtävissä.
27.2.2007
Hankiralli meni sitten niin kuin meni. Ei onneksi ollut konerikko, mutta keskeytys harmitti, kun kilpailu oli siihen asti kulkenut odotusten mukaan eli olimme luokassa 4 sijalla ja olimme 2 ek:lla jo luokan 3 nopein, joten oikeaan suuntaan ollaan menty.
Viaksi jo kilpailuiltana selvisi katkennut konkan johto eli todellinen senttivika. No nyt autoa käydään läpi ja sitten vaan Kiuruvedelle paremmalla onnella. Penkalta kuulunut, että meno on maittavan näköistä ja terveisiä ek:lle 3, että tilaa oli vielä
21.2.2007 Hankirallin Ennakko
Kilpailunumeromme Hankiksessa on 62. Kaikki viikonlopun kilpailua varten alkaa olla valmiina. Leimakin on päivitetty. Tällä kertaa ei tarvitse jännittää onko tiet jäässä, jos vallitsevassa säässä ja ennusteissa ei tapahdu huomattavaa muutosta.
Vika laatikosta on löydetty ja korjattu. Nyt vain toivotaan, että se kestää, sillä edessä on pitkä kilpailu. Myös koneeseen on saatu hieman piristystä lisää, joten ei ainakaan huonompaa sijoitusta voida lähteä hakemaan, kun Orimattilasta eli 15 sakkiin yleiskilpailussa ja/tai luokassa 5 joukkoon. Orimattilassa olimme ennen viimeistä ek:ta yleiskilpailussa juuri sijalla 15 eli ei sen täysin mahdotonta pitäisi olla.
Edessä on taas mielenkiintoinen kilpailu, joka poikkeaa muista kilpailuista siinä, että maaliin saavutaan vasta sunnuntain puolella. Tiedossa on paljon siirtymiä ja erikoiskokeita pimeällä. Koska kyseessä on pitkä kilpailu, niin järkevästi lähdetään liikkeelle. Erot Orimattilassa Laineen ja Eerolan jälkeen olivat varsin pienet eli varsinaisesti ei ole mahdollista juurikaan turhia nostella.
Lähtöluettelo on varsin mielenkiintoinen, sillä sen laadinnassa on tullut pieniä virheitä ja meidän osalta se näkyy niin, että edellä lähtevän Saabin nopeusluokitus on 180 ja meillä taas 95. Kitissä on maininta, että tähän voi vielä muutos. Toivottavasti näin myös tapahtuu, niin olemme varmaan molemmat autokunnat tyytyväisempiä.
Tulosveikkaus meni viimeksi pahasti pieleen eli osumia 3/11, joten nyt sitten yritetään uudestaan
Luokka 1. Masalin
Luokka 2. Paavilainen
Luokka 3. Magnusson
Luokka 4. Kettumäki
Luokka 5. Veikkanen
Luokka 6. Virtanen
Luokka 7. Taipale
Luokka 8. Jaakkola
Luokka 9. Laine
Luokka 10. Eklundh
Luokka 11. Turkki
4.2.2007
Pikaisesti kisasta voidaan todeta, että viimeisen pätkälle asti kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Ykkösellä käytiin kyllä pihalla, mutta omalla vauhdilla takaisin tielle. Kuutosella sitten jäi 4 vaihde jumiin ja putosimme tuloksissa luokassa 9. sijalle. Nyt vain valmistaudutaan Hankiralliin ja parannetaan tulosta. Syvällisempi raportti tulee lähiaikoina.
31.1.2007 Orimattilan ennakko
Vielä olisi muutama yö kauden ensimmäiseen sarjan osakilpailuun, joka ajetaan 3.2 Orimattilassa vihdoinkin talvisissa olosuhteissa.
Auto alkaa vihdoinkin olla siinä kunnossa, että edes jonkinlaisia mahdollisuuksia kisassa pitäisi olla, mutta totuus selviää vasta kisassa. Luottavaisina kuitenkin lähdemme kisaan, sillä viime sunnuntaina ajetussa testissä auto tuntui todella hyvältä. Vihdoinkin paikalleen saatu lukko toi vakautta ajamiseen ja piristynyt kone piti huolen, että ainakin mentiin kovempaa, kuin Anglialla.
Auto oli tänään myös penkissä säädettävänä ja luvut tyydyttivät meitä ainakin tällä hetkellä. Todennäköisesti koneelle tehdään muutamia muutoksia, jotta Hanki-rallissa ollaan taas lähempänä luokan kärkeä. Tavoitteeksi Orimattilaan on asetettu joko yleiskilpailun 15 parhaan joukossa tai luokassa 5 sakissa. Nopeuseroa edellä lähtevään on hieman arvailtu, sillä osaa olemme olleet jo Ankalla selvästi nopeampia. No toivottavasti ei ole mitään kovin pitkiä pätkiä ja sopu sijaa antaa, jos niin sattuu käymään, että joku oikeasti saadaan kiinni pätkällä.
Sarjassa tavoitteeksi on asetettu sijoittuminen loppupisteissä 20 parhaan joukkoon. Ensimmäisellä kaudella Anglialla olimme sijalla 18, joten ei ainakaan paljon saisi siitä jäädä.
Jos Anglialla totuitte näkemään meidän ajavan vauhdikkaasti, mutta siististi, niin nyt on odotettavissa selvästi enemmän sivuluisua ja reuhaamista, mutta kuinka paljon, niin siitä pääsette parhaiten selvillä lähtemällä penkalle katsomaan. Viereisessä kuvassa hieman tunnelmaa testistä.
Lopuksi luokkakohtainen arviomme kilpailun lopputuloksesta:
Luokka 1: Masalin (Älä hyppää liikaa)
Luokka 2: Hänninen (Uusi auto siivittää hurjaan vauhtiin)
Luokka 3: Leinonen (Suokas pitää Anglian kunniassa)
Luokka 4: Tuomisto
Luokka 5: Norrgård (Viikon varma)
Luokka 6: Koskinen
Luokka 7: Taipale
Luokka 8: Velin (Leander kirittäjänä)
Luokka 9: Laine
Luokka 10: Mäkelä (Kivenne antaa hyvän vastuksen)
Luokka 11: Turkki
21.1.2007
Orimattilassa startataan numerolla 81 eli noin puolessa välissä luokkaa. Aivan kärjen aikoja ei voida seurata, mutta kyllä ne sitten aikanaan selviävät.
Autoon on tehty pieniä muutoksia ja nyt auto ns rokkaa. Nyt käydään ensi sunnuntaina hieman testaamassa ja sitten alammekin olla valmiita kilpakoitokseen.
18.1.2007
Kilpailukausi on sitten avattu Pertunmaalla Honkasprintissä ja tuloksena luokan 4 sija. Kilpailu saatiin ajettua talvisissa olosuhteissa. Kilpailu ei Petrin osalta mennyt ehkä ihan niin hyvin kuin ennakkoon odotettiin, mutta kuitenkin molemmat kierrokset ilman ongelmia. Eroa luokan voittajaan tuli vielä aika reilusti, mutta jo selvästi vähemmän kuin kesällä Lahdessa, joten eteenpäin on menty. Totuus on kuitenkin se, että kilpa-autossa pitää olla lukko, että sen kanssa pystyy kunnolla taistelemaan. Nyt näyttäisi siltä, että Orimattilassa lukko vihdoin ja viimein olisi paikallaan. Autoa käydään vielä ennen sarjan avausta läpi, joten periksi ei anneta.
Orimattilaan on lähdössä meidän luokkaan yhteensä 19 autoa, joten jo hyville pisteille pääseminen vaatii virheetöntä kilpailua. Ei tarvitse pelätä, että ainakaan joutuisi varmistelemaan, mutta pyritään siihen, ettei muillakaan ole siihen mahdollisuuksia!
11.1.2007
Honkasprintiin Petri starttaa numerolla 60. Auto on siinä kunnossa kun sillä aiotaan ajaa. Kaikkiaan autoja kisassa on 62 joista tällä hetkellä historiallisia autoja on 7 kappaletta. Nyt kun talvi näyttää ihan oikeasti tulevan, niin varmaankin jälki-ilmoittautuneitakin kisaan ilmoittautuu. Toivottavasti pakkaskelit vain jatkuvat, jotta saadaan kilpailukausi hienosti käyntiin.
Orimattilaan on ilmoittautunut tänään aamusta ihan kivasti autoja ja luokassa 9 on autoja mukana 9 kappaletta, joten mielenkiintoinen kisa jo nyt tiedossa. Ilmoittauminen loppuu ensi viikolla, joten eiköhän vielä muutama auto saada mukaan. Luokan kärkivauhtia pitänevät Eerola, Laine ja Vepsäläinen.
5.1.2007
Tämähän alkaa mennä ihan blogiksi, niin kuin nykyään on tapana sanoa. Koska kilpailuja perutaan kovaan tahtiin, niin me sitten yritämme löytää sellaisen kisan joka ajettaisiin. Eilen pistettiin paperit sisään 14.1 ajattavaan 2. Honka-Rallisprintiin, joka on Pertunmaalla. Eipä ollut vielä montaa autoa, mutta onhan aikaa vielä sunnuntaihin.
Yritetään hukuttaa tänne väliin sellainen juttu, että koska Petri pudotti lisenssilääkärintarkastusten välillä 12 kiloa painoa, niin nyt Seve on luvannut tehdä saman. Aikaa on siis vielä 11 kuukautta eli ei siis vielä edes kiire .
4.1.2007
Se on sitten Vanajanlinnakin peruttu eli tämän kauden ensimmäinen kisa taitaa väkisinkin olla Orimattila-ralli 3.2. Tänä aamuna oli sentään juuri pakkasella, että ehkä se talvi vielä sieltä tulee tai sitten ei!
2.1.2007
Nyt olisi sitten paperit sisällä jo Orimattila-ralliin eli käytimme hyväksemme järjestäjän ale-hintaa. Kai sitä sentään kuukaudessa talvi viimeistään tulee. Näytti listalla olevan samassa luokassa uutta kalustoa ja lisäksi Laineen Risto, joka menee aina kovaa. Odotettavissa on varmasti mielenkiintoinen kilpailu.
Auto on saatu ajokuntoiseksi ja nyt sitten vain viimeistellään asioita kuntoon ja toivotaan, että reilussa viikossa saadaan jonkinlainen talvi aikaiseksi.
27.12.2006
Auto on edistynyt sitä vauhtia, että Vanajanlinna-ralliin uskallettiin ilmoittautua. Kone on kasassa viimeistään viikon loppupuolella ja muutenkin kaikki alkaa olla valmiina. Ja onhan tässä aikaa vielä reilut pari viikkoa. Kisa ajetaan 13.1, joten eiköhän se kunnon talvikin ehdi saapua ennen kisaa.
Tällä kertaa kartanlukijan paikalle istuu Patjaksen Kirsi (OriUA), kun Seve on viettämässä samaan aikaan isänsä 75-vuotissynttäreitä.
22.12.2006
Anglia on sitten toimitettu uuteen osoitteeseen ja syksy on mennyt Datsunin kanssa touhutessa enemmän ja vähemmän motivaatiosta riippuen. Kiire tässä taas tulee vaikka kauden avaus siirtyikin. Kaikki osat alkavat olla kasassa, mutta töitä riittää vielä ennen kuin auto on valmis, mutta viimeistään Orimattilassa.
Talven tuleminen tuntuu olevan tänä vuonna normaalia vaikeampaa. Kiuruveden kilpailu siirtyi jo maaliskuulle. Vuonna 2003 olimme Starletilla muistaakseni 21.3 samalla paikkakunnalla ja silloin kaikki peltopaikat olivat hiekalla. No tänä vuonna talvi on hieman myöhässä, niin se kai sitten kestää hieman pidempään.
Vanajanlinna jäänee myös ajamatta. Riippuen siitä koska auto on kasassa, niin Petri saattaa ajaa jonkun sprintin. Kaikki sarjan ulkopuoliset tapahtumat mietitään sitten kun kalusto on valmiina.
Odotellaan kilpailukauden alkua ja syödään kinkkua, joten hauskaa joulua ja hyvää uutta vuotta vaan kaikille. Kiitoksia vielä yhteistyökumppaneille, huollolle, teamin muille jäsenille ja kaikille asiasta kiinnostuneille.
29.9.2006
Seve ei sitten ole Hyvinkäällä lukemassa nuottia, koska ilkeä nainen eli noidannuoli ei meinaa millään hellittää, mutta onneksi Ollille löytyi toinen kartturi, joten onnea pojille koitokseen.
14.9.2006
Tämän vuoden ajot on omalla kalustolla takanapäin. Ensi kauden suunnittelu on jo aloitettu. Vielä on joitakin pohdinnan alla olevia asioita, mutta suurella todennäköisyydellä ajamme koko Trophy-sarjan ja lisäksi muita yksittäisiä kisoja.
Seve sai tilaisuuden osallistua Hyvinkäällä ajettavaan viimeiseen SM-ralliin kartturin tehtävissä. Kuljettajana toimii HausUA:n Olli Sirpoma ja autona Renault Clio 16V Williams. Kilpailuluokkana on a-junnut ja f-ryhmä eli kilpailun loppupuolella startataan reitille.
Huoltomiehille tiedoksi, että teamin syyspäivää vietetään 21.10.
Sivujen päivitys on ollut hieman vaiheessa, mutta ilmojen muuttuessa syksyisemmiksi informaatiota ilmestyy taas lisää. Ainakin Muuta Kalustoa osio olisi tarkoitus rakentaa. (lisäys 22.12: On vaiheessa vieläkin, vaikka syksyisiä kelejä on riittänyt.)